perjantai 4. toukokuuta 2012

Vappuna Ylläksellä

 Vappua edeltävän viikonlopun vietimme mökillä ihan työn merkeissä. Siirsimme saunapuita ulkoliiteristä sisäliiteriin ja siivottiin samalla. Puolisoni on viettänyt vapun pohjoisessa jo pienestä pojannaskalista asti ja sanoi ettei ole ikinä nähnyt näin runsaslumista vappua. Talon ympärillä oli näin paljon lunta...
Oloksella ihan laskettavat rinteet mutta hissikapulat puuttuvat...
Ylläksen lumitilanne....
 ...rinteessä...
...ja parkkipaikalla... Kuka on keksinyt että hiihtokauden pitäisi loppua juuri vappuun???!!! Joo, tiedän että etelässä tervataan jo veneitä mutta Suomi on tosi pitkä maa.

Tänään alkaa sitten jääkiekon MM-kisat. Jee!!! Onneksi valtakunnan rajan läheisyys mahdollistaa muidenkin kuin Suomi-otteluiden katsomisen ilman maksullisia kanavia. Toivon Suomen joukkueelle menestystä vaikka tiedostankin kotikisakirouksen. Monikaan maa ei ole kyennyt voittamaan maailmanmestaruutta omissa kotikisoissaan saatikka sitten uusimaan maailmanmestaruuden.

Käsityörintamalta ei kuulu mitään uutta. Puikoilla on ikuisuussukat Jitterbugista. Valmistuvat toivon mukaan ennen seuraavaa villasukkakautta. Minulla ei tosin ole loppunut vielä edellinenkään. Ristipistot ovat jäähyllä siihen saakka että saan hankittua itselleni uudet kaksitehot. Näkö on mennyt todella huonoksi enkä näe pistellä niitä ihania pieniä pistoja joita olen aina niin tykännyt pistellä. Ikä tekee minulle tepposiaan! Ompeluksissa olen lähinnä harrastanut haalareiden paikkaamista.

Kiitos ihanista kommenteista joita sain edelliseen postaukseen ja kiitos kun pistäydyit nytkin. Tiina, olette olleet ajatuksissani monta kertaa. Talvi ja kevät vaan hurahtivat huomaamatta ohi, ilman että pääsimme käymään. Yritetään kesän aikana paikata tilanne. Ihanaa viikonloppua kaikille ja halauksin seuraavaan kertaan.

7 kommenttia:

Aija kirjoitti...

Jestas, mikä määrä lunta! Minä täällä etelässä leikkaan jo nurmikkoa ties kuinka monetta kertaa. ;-)

Hankin muistaakseni Sew and So:sta sellaisen omiin laseihin ripustettavan surennuslinssisysteemin ja on ollut tosi hyvä, näkee tehdä yhden ylikin pieniä pistoja, joihin omat "kaksitahtilasit" ei riitä. Ripustin ne vielä yksiin vanhoihin laseihin, joissa on miinuksia vähemmän eikä mitään monitehoa. Suosittelen!

marjoriitta kirjoitti...

Terveiset lumen keskeltä, vene piti kaivata esille, jotta se saataisiin tervattua ennen etelään tuloa. Eipä ole käsityöt kummemmin täälläkään rasittaneet Terkkeuja myös puolisolle

Ninnu kirjoitti...

Huikeat lumet!
Mukavaa kevään jatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Tuula, onhan sulla mun sähköpostiosoite? Laitatko mulle sun sähköpostiosoitteesi tulemaan... Mulla ois mieheltä postia sun miehelle tulossa :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, sullahan olikin täällä sähköpostiosoite :) Pistän illalla kotona postia tulemaan.

Tiina
p.s. edellinen viesti oli siis minulta, on näkyy jäänyt nimi pois...

Lennu kirjoitti...

Kyllähän tuota lunta nyt jo katselee kuvista ihan mielellään, kun omaltakin pihalta on kaikki sulaneet pois :) Toivottavasti saat lasit ja pääset taas pistelemään, pistelyblogikirjoituksia odotellessa :)

MysteryKnitter kirjoitti...

Ikävä tuo näkötilanne sinulla! Ja onpa sitä lunta hurjasti!