torstai 10. marraskuuta 2011

Kirjahankintoja ja tuliaisia Saksanmaalta...

Kaunis kiitos ihanista kommenteista, ne todellakin lämmittivät mieltäni. En tosiaan ole paljonkaan ommellut viime aikoina ja tuntuu että puolison haalareiden paikkaus sujuu parhaiten, vaikka joskus nekin tekisi mieli heittää nurkkaan kun tikki on mitä sattuu. Onneksi niiden kantaja ei ole turhan tarkka.

Mainitsin edellisessä postauksessa käpyilyn. Innostuin siitä uudestaan, kun vihdoin ja viimein saatiin monen kymmenen vuoden jälkeen suomennettu ja jopa todella hyvä kirja aiheesta. Kirjassa on tosi hyvät kuvitetut ohjeet, jotka kyllä voittavat havainnollisuudellaan piirretyt mennen tullen. Edellinen suomenkielinen kirja käpyilystä oli vuodelta 1923 eikä sitä edes saa mistään. Vanhat käsityöaiheiset kirjathan ovat usein keräilyharvinaisuuksia ja viedään divareista hyvin pian saapumisensa jälkeen.

Toinen kirja, jonka olen hankkinut kartuttamaan käsityökirjastoani on Varpaista varteen. Tämäkin tosi hyvä ja visuaalisesti kaunis kirja. Kauniita kuvia kauniista sukista, joka todella houkuttelee kokeilemaan tätäkin tekniikkaa. Olen aina pitänyt tärkeänä sen, että käsityöaiheisessa kirjassa on kauniit kuvat. Monesti tulee aloitettua jokin työ juuri siksi että se kuvassa näyttää kivalta.

Myös sormustinkokoelmani on karttunut kahdella eli nyt minulla on yhteensä 84 sormustinta. Tulipa taas laskettua nekin! Ystäväpariskunta kävi lomareissulla Saksassa ja toivat tullessaan nämä minulle Berliinistä ja Rostockista. Kiitos heille siitä!


Viikonloppuna suuntaamme taas pohjoista kohti ja samalla on sitten lauantaina työkeikka Äkäsjärven rannalla olevalla mökillä. Toivon jo hartaasti lunta, koko syksyn on ollut niin pimeää ja synkkää. Onneksi on kynttilät, joita voi poltella piristykseksi.


Olipa kiva todeta että lukijani löysivät minut vaikka olen ollut pitkään poissa blogimaailmasta. Nyt täytynee sulkea tämä sessio ja lähteä Tuttujen Pistojen äärestä Tuttujen Patojen ääreen. Nälkäistä puolisoa on niin ikävä katsoa! Kiva kun pistäydyit, olet lämpimästi tervetullut uudelleen. Seuraavaan kertaan, halauksin!

2 kommenttia:

Ninnu kirjoitti...

Vau, miten iso sormustinkokoelma! Ihana keräilykohde.

Anne kirjoitti...

Ihana keräilykohde nuo sormustimet. =) Tuon varpaista varteen -kirjan myös minäkin ostin jos tässä vaikka kyteviä sukankutomishimoja. =D Terkkuja!