keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Olipa kerran Tuula jolla oli virkkuukoukkuja...

Tosiaan, olipa kerran, kuten sadussa sanotaan, Tuula jolla oli virkkuukoukkuja. Ainoa vaan, että tässä ei ole kysymyksessä satu vaan tositarina käsityöhamsterin elämästä. Koukuille oli takuuvarma säilytysjärjestelmä, jonka kuitenkin tämä järjestelmällinen ihminen onnistui hukuttamaan jonnekin hukattujen käsityövälineiden maailmaan. Haettuaan aikansa enemmän tai vähemmän ahkerasti, käsityöhamsteri päätyi siihen lopputulokseen että koukut olivat iäksi hukassa ja - älkää naurako vaan itkekää mielummin - alkoi ostaa itselleen uusia koukkuja. Eräänä päivänä hän haki varastoistaan ihan jotain muuta ja mitä hän kauhukseen ja - täytyy myöntää - hieman huvittuneena löysikään. Rakkaat virkkuukoukut siinä takuuvarmassa säilytysjärjestelmässä. Hmm... Tuula omistaa tänään 45!!!!! virkuukoukkua! Olisittepa nähneet tänään puolison ilmeen, kun ne olivat järjestyksessä keittiön pöydällä. Hän ei aina oikein ymmärrä!Virkkuukoukut tarvitsevat uuden takuu varman säilytysjärjestelmän. Päätin tehdä ompelukoneen kanssa tuttavuutta ja ompelin itselleni sellaisen. Elämäni ensimmäinen tikattu työ ei näytä hullummalta, siihen mahtuu vain tosin 28 pienintä koukkua. Isommille teen toisen, jos ja kun inspiraatio iskee. Ompelukone ja minä olimme sovussa ja olen kieltämättä tyytyväinen lopputulokseen.

Kiinnityksenä nappi ja silkkinauhaa...

Sisäpuolella vuori sävy sävyyn. Välissä ihan polyesterivanua...

Lupailin kuvaa hardangerliinan edistymisestä. Tässäpä tätä. Kuten sanoin ehkä haastavin osio takana ja

saksien jälki ihan virheetön. Yksikään väärä lanka ei katkennut ja huolittelukin onnistui ihan kivasti. Sitten vaan kirjailujen kimppuun...

Uudistimme Tilda-kerhoa taannoin kattamaan myös vaihtelevasti muitakin käsitöitä. Teimme yhdellä kerralla Novitan pitsikukka kehikolla kukkia. Omistani tulee jossakin vaiheessa rintakoruja. Neulat on jo hankittu, inspiraatio niiden kiinnittämiseen ei ihan vielä.


Tutuissa pistoissa seuraavalla kerralla on toivottavasti kuvattu jo hieman käpypitsiä. Olen harjoitellut ahkerasti pitkän tauon jälkeen, mutta mielestäni taas todella haastava tekniikka. On aina niin hauskaa oppia uutta. Kiitos että kävit, halauksin!

8 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Wau! Tosi kiva virkkuukoukkujen säilytyspussukka ja tosi upea liina tulossa. Säilytyspussukasta tuli taas mieleen, että tilkkutöitäkin olisi varmaan tosi kiva tehdä...

Sari (saristitching) kirjoitti...

Hieno säilytysjärjestelmä ja hardanger-liinasta tulee todella upea!

Virpi kirjoitti...

x

Virpi kirjoitti...

Anteeksi tuo haamuviesti - minä se vaan täällä kummittelen =D

Mutta kyllähän tuon ompelukoneen kanssa näytätte olevan hyviä ystäviä. Koukkusalkku on upea ja henkeäsalpaavan hieno tuo hardangerliina jo nyt.

Ainahan sitä voi aloittaa useamman virkkausprojektin ja silloin useampi koukku on tarpeen =D

Aija kirjoitti...

No ei koukut lopu ihan heti kesken, voit aloittaa vaikka useammankin työn yhtä aikaa. ;-) Hienon pussukan olet niille tehnyt.

Liinaa katselin ihaillen, näyttää upealta jo nyt.

Käpypitsejä haluaisin nähdä. Muistelen, että aikoinaan kun tutustuimme jonkin vaihdon tiimoilta olit juuri kirjoittanut käpyjen hankinnasta ja meinasin laittaa postiin tulemaan hollantilaisia maahan pudonneita malleja - olivat aika isoja. ;-D

Tuula kirjoitti...

Joo! Ihanaa että Aija kommentoit! Olen tosiaan siitä saakka harjoitellut huonomalla ja paremmalla menestyksellä ja käpyily vaan ei meinaa sujua. Onko minussa semmoinen käpyilyjarruohjelmointi jossakin kovalevyssä? No, toivottavasti seuraavaan postaukseen saan jotain aikaiseksi, jollen käpyilyä, niin ehkä toisen virkkuukoukkupussukan!

Unknown kirjoitti...

Ihana pussukka! Ei uskoisi ettet ole aiemmin tikkaillut. Olisin minäkin moiseen supertyytyväinen! :)

Anne kirjoitti...

Kiitos Tuula Mega-aalloista =D Se taitaa vaan toi itsetunto-ongelma olla mulla luuytimessä. =D Mutta kyllä mää olin kanssa tyytyväinen noihin viimeistelyihin joita esittelin... Muutama vino linja ei kai haittaa. ;) Ompelukoneen kanssa tehtyihin jutskiin en kyllä ole tyytyväinen... Joten ne viimeistelyt vielä odottavat. Sinnä kyllä olet tehnyt aivan mahtavan ommellun koukkupussin!!! Ja omalla kohdallanihan harjoitus voisi tehdä mestarin... Olen semmoista kuullut ainakin väitettävän. =D =D Terkkuja!